torstai 3. joulukuuta 2009

Japaniin lähdössä

Taas täällä. Haastattelututkimuksen ja blogin kommenttien perusteella totesin, että tämä blogi ei ole täysin turha juttu.
Vanha blogi.
Kaverit nyt ei tietenkään ole tätä lukeneet, mutta empä sitä odottanutkaa. Sukulaisia ja muutamaa tuttua tuntui kiinnostavan, joten tehdään nyt tämä uudestaan uudelle reissulle.

Viime kesänähän kävin pyörimässä vajaa 2 kuukautta Kaakkois-aasiassa. Sieltä jäi käteen jonkun kokonen matkakuume. Tapasin reissussa saksalaisen pyöräilijän, jolta sain inspiraation pyörällä matkusteluun. Reissun jälkeen aloin miettiä uutta reissua, joka suuntautuisi todennäköisesti Japaniin, koska sattuneesta syystä Japanissa käynti jäi väliin viime kesänä. Poristiin sitten syyskuun alkupuolella Lassilan Ilkan kanssa ja seki oli miettinyt pyörällä matkustelua ja Japanissa käyntiä. Löimme sitten tulevan reissun lukkoon.

No mitä tämä nyt tarkoittaa käytännössä? Sovittiin Ilen kans, että oltas menossa Japaniin toukokuun loppu puolella ja takas elokuun lopussa, eli 3 kuukautta ois tarkotus käydä siellä pyörimässä. Plänit eivät vielä tässä vaiheessa ole millään tasolla selviä, mutta alustavasti tarkoitus ois kiertää koko valtio. Lennot todennäköisesti otetaan Tokioon ja sieltä takaisin.

Mutta mitä tässä puhuttiin alussa polkupyöristä? No, tarkotuksena ois ottaa pyörät koneeseen ja rullata niillä. Syy nro 1. hinta, pyörähän tietysti maksaa, mutta telttailu ja kenttäruokailu on edullista. Tarkotus ois myös yöpyä paikallisten sohvilla, couchsurfingin kautta. Syy nro. 2, tulee nähtyä enemmän ku kulkee rauhassa ja reissun voi suunnitella paremmin, ku ei ole sidottu mihinkään aikatauluihin tai reitteihin. Matkan kokonaispituus tulee olemaan varmaan jotain 4000 km. Tuo voi kuulostaa melko pitkältä pätkältä, mutta se ei ole kuin 45km/ päivä ja päivässä pystyy ajamaan 100-150km, joten pitkien siirtymien jälkeen voi viettää aikaa kuitenkin useamman päivän tietyssä paikassa. Tietystihän tuota polkemista pitää ruveta nyt jo harjoittelemaan, ettei siellä tarvi sitten ensimmäistä kuukautta opetella polkemaan.